kun ei oo mitään minää

Yleinen keskustelualue ja olohuone henkisille etsijöille.
miisa
Viestit: 233
Liittynyt: 27 Syys 2015 05:49
Viesti:

kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja miisa » 03 Maalis 2016 20:17

vittu kaipaan niit aikoi kun pystyi istumaan 3x40 min! kylhän siin jossain vaihees tuli aika hiljaista...
mikä on teiän paras kokemus persoonattomuudesta? sillee, täs maailmas. mitä oot kokenu?

Avatar
tommi
Viestit: 634
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja tommi » 05 Maalis 2016 15:21

Mikä ylipäätään on "kokemus persoonattomuudesta"? Ja mikä on sen vastakohta, kokemus persoonallisuudesta, tms.?

Olen miettinyt viime aikoina, että miksi tietyissä piireissä tästä "minä":stä puhutaan niin paljon? Tämä "minän" tai "minättömyyden" teema on tietenkin kaikenlaisissa henkisissä piireissä peruskauraa, mutta myös tunnettu buddhalaiseen meditaatioon hurahtanut ateisti Sam Harris kirjoittaa paljon "minä":stä, tai siitä miten sitä ei oikeasti ole olemassa.

Miten tämä minä, tai se että ei oo mitään minää, konkreettisesti näkyy jokapäiväisessä toiminnassa? Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut siitä, että onko vai eikö ole mitään minää?

MarkoH
Viestit: 634
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja MarkoH » 05 Maalis 2016 19:58

Asia vaivaa minua jonkin verran. Edes silloin kun en ajattele mitään, kokemus tai tunne siitä että "minä olen" on jatkuvasti päällä kuin viallinen palovarotin joka ei vaan tajua lopettaa. Tai vaikka toistelisin itselleni koko päivän ettei mitään "minää" ole olemassakaan (on kokeiltu runsaasti), jokin ei vain muutu eikä häviä. Minäkö? On jotain mistä on mahdotonta päästää irti, ja on ehkä luonnollista kutsua sitä "minäksi", vaikkei siitä sitten mitään muuta osaisikaan sanoa. Minä olen ja hevonpaskat. Jatketaan juomista. Siis kelle maistuu, mulle ei.

miisa
Viestit: 233
Liittynyt: 27 Syys 2015 05:49
Viesti:

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja miisa » 06 Maalis 2016 00:48

ku se ei oo tiedäksä persoonattomuus tavallaan eli sillee oikeesti, ignore mitä äsken kirjoitin
persoonattomuusfilosofiassa joutuu yleensä kyynisyysansaan. yleensä.
yleensä
miks noi typerät jätkät kapakassa haluu aiheuttaa mulle kärsimystä By the väkivaltainen way

nii miks!?

Avatar
tommi
Viestit: 634
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja tommi » 06 Maalis 2016 18:34

MarkoH kirjoitti:Asia vaivaa minua jonkin verran. Edes silloin kun en ajattele mitään, kokemus tai tunne siitä että "minä olen" on jatkuvasti päällä kuin viallinen palovarotin joka ei vaan tajua lopettaa. Tai vaikka toistelisin itselleni koko päivän ettei mitään "minää" ole olemassakaan (on kokeiltu runsaasti), jokin ei vain muutu eikä häviä. Minäkö? On jotain mistä on mahdotonta päästää irti, ja on ehkä luonnollista kutsua sitä "minäksi", vaikkei siitä sitten mitään muuta osaisikaan sanoa. Minä olen ja hevonpaskat. Jatketaan juomista. Siis kelle maistuu, mulle ei.

Tietynlaisista intialaisperäisistä filosofioista kiinnostunut henkilö tuntee jonkinlaista epämääräistä epämiellyttävää oloa, ja toteaa sen johtuvan siitä, ettei pysty päästämään irti minästään.

Tietynlaisista kristillisperäisistä filosofioista kiinnostunut henkilö tuntee jonkinlaista epämääräistä epämiellyttävää oloa, ja toteaa sen johtuvan siitä, ettei pysty saavuttamaan yhteyttä Jeesukseen.

Tietynlaisista länsimaisen filosofian perinteistä kiinnostunut henkilö tuntee jonkinlaista epämääräistä epämiellyttävää oloa, ja toteaa sen johtuvan siitä, ettei pysty vapautumaan lapsuuden traumoistaan.

Kaikki kolme edellämainittua henkilöä sattuvat valittamaan oloaan lääkärille, joka diagnosoi heillä närästyksen ja määrää heidät vähentämään kahvinjuontia ja ottamaan närästyslääkettä. Kaikki kolme huomaavat epämääräisen epämiellyttävän olonsa väistyvän.

Jos on jokin epämääräinen asia, josta on mahdotonta päästää irti, ja josta ei kuitenkaan pysty sanomaan oikein mitään, niin miksi olisi luonnollista kutsua sitä "minäksi"? Miksi ei olisi luonnollista kutsua sitä "lapsuuden traumaksi", tai "jumalyhteyden puutteeksi"? Oikeastaan "närästys" olisi se luonnollisin nimi asialle, koska kyseessä tosiasiassa on närästys, ja närästykseen auttaa närästykseen kehitetyt hoitotoimet. Jumalyhteyden löytyminen tai minästä irti päästäminen ei auta närästykseen.

MarkoH
Viestit: 634
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja MarkoH » 06 Maalis 2016 20:38

tommi kirjoitti:Jos on jokin epämääräinen asia, josta on mahdotonta päästää irti, ja josta ei kuitenkaan pysty sanomaan oikein mitään, niin miksi olisi luonnollista kutsua sitä "minäksi"? Miksi ei olisi luonnollista kutsua sitä "lapsuuden traumaksi", tai "jumalyhteyden puutteeksi"? Oikeastaan "närästys" olisi se luonnollisin nimi asialle, koska kyseessä tosiasiassa on närästys, ja närästykseen auttaa närästykseen kehitetyt hoitotoimet. Jumalyhteyden löytyminen tai minästä irti päästäminen ei auta närästykseen.

On luonnollista sanoa sitä mistä on mahdotonta päästää irti "minäksi", koska en ainakaan voi luopua itsestäni. En voi päästä itsestäni eroon. En voi heittää "minää" menemään, ilman että lennän itse siinä mukana. Siksi ajattelin että se, mistä emme pääse eroon, on "minä", kun minulla nyt kuitenkin on tämä tauoton tunne "minästä", joka ei vaan hellitä. Se ei ole tunne traumasta, jumalyhteyden puutteesta, tai närästyksestä, vaan "minästä". Ilman tuota tunnetta "minästä" ei olisi tunnetta traumasta eikä närästyksestä.

Minästä irti päästäminen, niin tuota ensin pitäisi selvittää mitä tarkoitamme "minällä". Kenties olisi hyödyllistä vaan kysellä itselleen kuka tuo "minä" on, ja kuka se ei varmasti ole. Tuo prosessi voi johtaa jonkinlaiseen irti päästämiseen, tai sitten vaan sekaannukseen. Se, että osaa kysyä "kuka minä on"?, on jo minusta taiteenlaji sinänsä. Mitä tuo kysymys tarkoittaa? Yleensä ihmiset mieltävät tietävänsä keitä ovat, ja sitten he kysyvät kuka tuo, jonka he minäkseen mieltävät, itse asiassa on? Onko tuo kysymys mielekäs? Mutta kysymys "kuka minä olen?" voidaan ymmärtää myös toisin, ja minusta se tuleekin ymmärtää, jotta tuossa kyselemisessä olisi jotain mieltä, ja jokin suunta jota edetä. Voihan se olla ympyräkin. Monesti näyttää siltä. Silloin lähdetään siitä, että emme todellakaan tiedä kuka tai mikä "minä" on, tämä tunne josta ei pääse eroon filosofoimalla. Rämpimisiin.

miisa
Viestit: 233
Liittynyt: 27 Syys 2015 05:49
Viesti:

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja miisa » 07 Maalis 2016 00:58

no
joka tapauksessa - massatelepatia ei ole mahdollista. se merkitsee myös jotain muuta kuin, että kävin äsken vessassa ja mietin roskiin menemistä. mut mitä mä mietin ja milloin?

eikuniijoosaatana

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja eikuniijoosaatana » 07 Maalis 2016 01:10

nyt muistan mitä mun oikeesti piti sanoo.
miisa kirjoitti:no
joka tapauksessa - massatelepatia ei ole mahdollista.
paitsi ettei kukaan keksinyt aikamatkustusta ennen kuin kaikki delas
melko varma "tunne" siit et artificial intelligence tekee meistä patterien valmistajia
mut mä en tiedä miten mä jaksan tätä
huomaa aikamuodon puuttuminen ekas tän postin uusimmas virkkeessä

Avatar
tommi
Viestit: 634
Liittynyt: 09 Helmi 2013 22:10
titteli: über geek
Viesti:

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja tommi » 07 Maalis 2016 18:39

MarkoH kirjoitti:On luonnollista sanoa sitä mistä on mahdotonta päästää irti "minäksi", koska en ainakaan voi luopua itsestäni. En voi päästä itsestäni eroon. En voi heittää "minää" menemään, ilman että lennän itse siinä mukana. Siksi ajattelin että se, mistä emme pääse eroon, on "minä", kun minulla nyt kuitenkin on tämä tauoton tunne "minästä", joka ei vaan hellitä. Se ei ole tunne traumasta, jumalyhteyden puutteesta, tai närästyksestä, vaan "minästä". Ilman tuota tunnetta "minästä" ei olisi tunnetta traumasta eikä närästyksestä.

Ilman Jeesusta ei olisi mitään "minää" tai traumoja tai närästystä, koska Jeesus on Jumala, joka on luonut kaiken.

Ihminen on luonnostaan villi, vapaa ja onnellinen, jonka kaikki ongelmat aiheutuvat alitajuntaan jääneistä lapsuuden traumoista. Ilman näitä traumoja ihminen ei kokisi tarvetta uskoa jumaliin tai harrastaa metafyysisiä "minä"-pohdintoja, eikä hänellä olisi närästystä.

Ihmisen käsitys "minästä" on kaikkien ongelmien syy. Kun tästä "minästä" pääsee eroon huomaa että lapsuuden traumat, jumalat ja närästys häviävät.

Jokaisella uskovaisella on omat uskomuksensa siitä yhdestä ainoasta ihmelääkkeestä, joka maagisesti parantaa kaikki heidän vaivansa. Sitten toisaalta närästyslääke oikeasti auttaa siihen närästykseen, ja kahvin juontia vähentämällä voi ennalta ehkäistä närästyksen syntymistä.

MarkoH kirjoitti:Minästä irti päästäminen, niin tuota ensin pitäisi selvittää mitä tarkoitamme "minällä". Kenties olisi hyödyllistä vaan kysellä itselleen kuka tuo "minä" on, ja kuka se ei varmasti ole. Tuo prosessi voi johtaa jonkinlaiseen irti päästämiseen, tai sitten vaan sekaannukseen. Se, että osaa kysyä "kuka minä on"?, on jo minusta taiteenlaji sinänsä. Mitä tuo kysymys tarkoittaa? Yleensä ihmiset mieltävät tietävänsä keitä ovat, ja sitten he kysyvät kuka tuo, jonka he minäkseen mieltävät, itse asiassa on? Onko tuo kysymys mielekäs? Mutta kysymys "kuka minä olen?" voidaan ymmärtää myös toisin, ja minusta se tuleekin ymmärtää, jotta tuossa kyselemisessä olisi jotain mieltä, ja jokin suunta jota edetä. Voihan se olla ympyräkin. Monesti näyttää siltä. Silloin lähdetään siitä, että emme todellakaan tiedä kuka tai mikä "minä" on, tämä tunne josta ei pääse eroon filosofoimalla. Rämpimisiin.

Myöskin yksi lähestymistapa on kysyä miksi päästäisimme minästä irti, ja miksi kyselisimme kuka "minä" on?

Ja kun filosofoimme jostain vaikeasti määriteltävästä tunteesta, niin voimme kysyä: "Onko tämä tunne närästystä? Aiheutuuko tämä kahvinjuonnistani? Mistä saa närästyslääkettä?".

MarkoH
Viestit: 634
Liittynyt: 22 Tammi 2014 03:15

Re: kun ei oo mitään minää

ViestiKirjoittaja MarkoH » 07 Maalis 2016 18:54

tommi kirjoitti:Myöskin yksi lähestymistapa on kysyä miksi päästäisimme minästä irti, ja miksi kyselisimme kuka "minä" on?

Yksi lähestymistapa voisi olla myös kysyä miksi päästäisimme banaanista, ja miksi kyselisimme kuka banaani on?
No, banaani on hedelmä. Mutta jos asiasta on vielä epäselvyyttä, voimme hyvin kysenalaistaa sen mitä ihmiset yleensä ajattelevat banaaneista. Sama juttu "minän" suhteen.

Joku on sanonut että sen sijaan että meidän tulisi pyrkiä eroon "minästä", meidän tulisi muuttaa perinpohjin käsitystämme itsestämme. Joku guru siis. Minä kannatan. Uskon että minäkuvassani olisi muokkaamista. Äläkä kysy enää miksi. Se on lopultakin oma asiani, enkä ole kauppaamassa sinulle mitään.


Palaa sivulle “Kahvila”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa