Otsikoton otsikko.

Keskustelua buddhalaisuudesta.
Vastaa Viestiin
msca

Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja msca » 02 Syys 2013 12:06

Olen huono pukemaan sanoiksi omia ajatuksiani, mutte yritetään. Varmasti täälä on ihmisiä jotka ovat painineet samankaltaisen "ongelman" kanssa.

Olen siis kohdannut jotain sellaista harjoitukseni/polkuni yhteydessä, joka ajaa minua yhä enemmän ja enemmän luontoon, yksinäisyyteen, yksinkertaisuuteen - olemaan siis itseni kanssa. Jokin ikäänkuin pakottaa minua pois ihmisten parista. Mielissäni pyörivät rauha, metsä, sen joet, ikihongat, tuoksut. Ikäänkuin en "pystyisi" olemaan omana itsenäni kaupungissa, ihmisten ja kaiken hälinän, odotusten, normien ym. keskellä.

Olen nyky-yhteiskunnan mukaan ns. normaali ihminen, en käytä huumeita, käyn töisssä, opiskelen. Kaikki tämä tuntuu kovin turhalta, teennäiseltä ja yksinkertaisesti tarpeettomalta, ja miellän tilanteeni jonkinlaiseksi umpikujaksi jossa en viihdy.

Minulla on mielessäni pyörinyt jos jonkinlaisia ratkaisuja tilanteeseeni mutta olo on välillä suhteellisen avuton tämän kaiken myllerryksen keskellä.

- msca

Jakke K
Viestit: 48
Liittynyt: 17 Touko 2013 19:35
Viesti:

Re: Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja Jakke K » 04 Syys 2013 13:12

msca kirjoitti:Olen huono pukemaan sanoiksi omia ajatuksiani, mutte yritetään. Varmasti täälä on ihmisiä jotka ovat painineet samankaltaisen "ongelman" kanssa.


Ilmaisit ajatuksesi poikkeuksellisen hyvin. Ja vastauksena kysymykseesi, se mitä tunnet, on okei. Se on se mitä tunnet nyt, se ei ole mitenkään väärin. Jos tunnet vahvasti, että nyt olisi parasta olla yksin, niin yksinkertaisesti: tee se. Itse vietin monta kuukautta alkutalvesta kalastusmökissä ilman mitään ylellisyyksiä ja ihmiskontakteja. Ja koin, että se oli siihen hetkeen paras ratkaisu, joka vei siinä tilanteessa asioita kohti uutta.

Myllerrys sisälläsi tai tunne umpikujasta eivät ole vaarallisia, niiden voi antaa olla ja katsella niitäkin ihan rauhassa. Ne ovat vain sitä, että olet ajatuksissasi tilapäisesti jumissa. Jokin sisällä sanoo, että homma ei toimi ja jokin toinen osa sanoo, että pitäisi toimia. Jos katsot sitä solmua tarkasti tai mietiskelet sitä, niin saattaa olla että se katoaa itsekseen. Joskus jää ikäänkuin rako siihen väliin, mikä on oma kokemus ja mikä on se mitä uskoo olevan oikein. Kun näkee oman uskomuksensa ja sen syyt selkästi, niin se rako häviää. Koko ongelma menee usein sen mukana.

Jos veto on kohti yksinäisyyttä, niin se on ihan jees. Jos sen taustalla on halu paeta jotain muuta, niin huomaat sen kyllä ajan mittaan. Ja kun menee tarpeeksi syvälle vaikka yksinäisyydessä itseensä, saattaa olla että pulpahtaa takaisin ihmisten pariin itsestään. Kun tulee tyhjä vastaan, niin ihminen kääntyy luontevasti takaisin ulospäin. Se on silloin ainoa suunta jatkaa. Ja silloin normit, vaatimukset ja muut eivät enää häiritse. Päinvastoin ne hymyilyttävät.

...
Viestit: 1120
Liittynyt: 09 Helmi 2013 12:25
Viesti:

Re: Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja ... » 10 Syys 2013 21:55

Dilgo Khyentse Rinpochen kirja "Heart of compassion", joka on kommentaari 37:llä bodhisattvan harjoitukselle on mielestäni erittäin inspiroiva ja ehkä siitä voisi olla sinulle hyötyä. Tässä pieni lainaus siitä kirjasta.

SECOND, AN EXHORTATION TO ABANDON YOUR NATIVE
LAND, THE SOURCE OF THE THREE POISON
S
2 In my native land waves of attachment to friends and kin surge,
Hatred for enemies rages like fire,
The darkness of stupidity, not caring what to adopt or avoid,
thickens-
To abandon my native land is the practice of a bodhisattva.


The meaning of leaving behind your native land is to leave behind the emotions of attachment, hatred, and the obscuring ignorance that permeates both. These three poisons, generally speaking, are most active in the relationships you establish with family and friends in your own homeland. There, it is all too easy for the protection of those to whom you are attached, and the increasing of their wealth and happiness, to become your main preoccupation. If you feel any hesitation at all in this constant pursuit of ordinary goals, it is simply about how best to achieve them-should you continue whatever you are currently doing, or turn your efforts in some new and more profitable direction? You end up engaging in meaningless activities without end, frittering away what is left of your precious life. In the same way, conflict arises much more easily in such circumstances. Hatred is often engendered by arguments, feuds and distorted beliefs that can be perpetuated through a family or district for generations. In truth, even if you live to be seventy or more, you can never hope to overcome all your adversaries and totally gratify your close ones.

Getting the better of competitors and looking after your own interests and friends is what many people would consider a useful and intelligent way to spend life. But acting with those ends in mind could only make sense if you were completely unaware of the consequences that are bound to follow. Not to see how pointless it would be to waste your life with such goals is simply ignorance. So, rather than stay near the people and things that are liable to arouse your attachment and resentment, go to a completely unknown place where there is nothing that will engender negative emotions. Your mind will not be disturbed, and you will be able to devote your time and energy

to the practice of Dharma. As it is said:
Go hundreds of miles away
From places of dispute;
Don't stay for an instant
Where disturbing emotions prevail.


And, as Longchen Rabjam said:
Ordinary worldly activities
Are like a swamp that engulfs an elephant seeking cool.
Affectionate relatives and friends
Are like jailers detaining you in samsara.
The pleasures of this life
Are like a bone being gnawed by a toothless old dog.
Entanglement in desire or aversion toward sensual experiences
Is like honey into which an insect fulls.
Seized by fear, throw them all away!


Once you have left home, country, family, friends, and worldly work behind, you will have nothing to cling to. You will feel as free as the birds and wild animals. If, however, in your new and initially unfamiliar surroundings, you begin to forge new attachments, you will soon find once again that you are unable to practice the Dharma. Uke the moon, which is always on the move, do not remain in one place too long. As time goes on, it will become obvious through your practice of the Dharma that hatred toward anyone is a mistake. You will have nothing but good thoughts and intentions toward all beings. So, too, the pointlessness of becoming attached to anyone and anything will also become obvious, and you will see that all objects of attachment are like things perceived in dreams, like phantasmagoric illusions.

THIRD, A RECOMMENDATION TO LIVE IN SOLITARY PLACES,
THE SOURCE OF ALL GOOD QUALITIES

3 When unfavorable places are abandoned, disturbing emotions gradually fade; When there are no distractions, positive activities naturally increase; As awareness becomes clearer, confidence in the Dharma grows. To rely on solitude is the practice of a bodhisattva.

When you live in a solitary place, your negative emotions gradually diminish, and your self-control and moderation increase. Gyalse Thogme himself said:
In a solitary place,
There are no enemies to defeat,
No relatives to protect,
No superiors to look up to,
No servants to be looked after.
So, apart from taming your mind,
What else will you have to do there, Manipa?


Undisturbed by friends and relatives, undistracted by the need to earn a living through business or cultivating the land, you will be able to concentrate one-pointedly on deep spiritual practice and thus make spiritual progress with your body, speech, and mind. Your mind will become self-controlled, serene, clear, and filled with certainty about the truth of the teachings. This is why all the sages of the past lived in the wilderness, in solitary, mountainous places condQcive to spiritual practice.

As Shantideva said:
And so, revolted by our lust and wanting,
Let us now rejoice in solitude,
In places where all strife and conflict cease,
The peace and stillness of the greenwood.


And it is also said: Unattached to gain, be like the wind, like a bird. Dwelling in the wilderness, be like a shy animal. Acting rightly, you will remain unperturbetl. If you wish to concentrate entirely on the Dharma instead of being constantly tossed hither and thither by waves of attachment and aversion, give them up and go to a solitary place. Turn your mind inwards, identify your defects, rid yourself of them, and develop all your inherent good qualities. Be content with just enough food for sustenance, just enough clothing to protect yourself, and your practice will progress from day to day, month to month, and year to year. Once you are free from all distracting conditions, your practice will bring you progress along the path. That is why all the yogins of the past wandered like beggars from one solitary place to another. Even a single month in a quiet and lonely place will be enough for your animosity to be replaced by a wish to benefit others, and your attachment to friends by a strong feeling of impermanence and impending death.

As Lord Atisha said: "Until you have attained stability, distractions
harm your practice. Dwell in forest and mountain solitudes. Free of upsetting
activities, you will be able to devote yourself entirely to practicing
the Dharma, and you will have no regrets at the time of death."


And Drom Tonpa said:
"This decadent age is not a time for ordinary
beings to help others externally, but rather a time to live in solitary places
and train their own minds in the love and compassion of bodhicitta."


Such is the strength of delusion and habitual tendencies that practicing Dharma might initially seem very hard; but these difficulties will gradually subside. Once you have understood the essential point of the teachings, you will experience no hardship or difficulty with the practice. Your efforts will bring you joy. It is like developing any skill-as you master the important points, it becomes progressively easier, you gain increasing confidence, and your capacity and endeavor keep on growing. Whatever meditation or reflection you have done, it will never be wasted. The benefit it brings will be present in your mindstream at the time of your death, and will help you be reborn in a place where the Dharma flourishes, near an authentic spiritual teacher. Life after life, you will evolve from a mediocre into an average practitioner, and from an average practitioner into an excellent one. The essence of learning is reflection, and the essence of reflection is meditation. As you go deeper and deeper into the meaning of the teachings, the wondrous qualities of the Dharma will become ever clearer, like the sun appearing ever brighter the higher you fly.
The sign that you have fully assimilated your learning of the Dharma is that you become peaceful by nature. The sign that you have assimilated your meditation is that you are free of obscuring emotions. As learning leads to reflection and reflection transforms into meditation, your eagerness for the deluded activities of this life will relax, and you will yearn for the Dharma instead. Anything you do that is in accord with the Dharma, however small or trivial it may seem, will be beneficial. As the Sutra of the Wise and the Foolish says:

Do not take lightly small good deeds,
Believing they can hardly help;
For drops of water one by one
In time can fill a giant pot.


Similarly, even if you practice only for an hour a day with faith and inspiration, good qualities will steadily increase. Regular practice makes it easy to transform your mind. From seeing only relative truth, you will eventually reach a profound certainty in the meaning of absolute truth. The main hindrance to the growth of such qualities is distraction. Distraction can occur in every single moment. If you let time flow pointlessly by, at the time of death you will regret that you have not practiced the Dharma. But by then it will be too late, and your regret will not help at all. Now is the time to go to a secluded place and put the instructions you have received from your teacher into practice. Each instant of your life will then become precious and meaningful, leading you further away from samsara and closer to liberation.

Vieras

Re: Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja Vieras » 05 Loka 2013 17:58

Kiitos kommenteistanne, veljet!

Raitanatorin lainauksesta innostuneena lukaisin läpi tuo Heart of Compassion -kirjan, ja tuosta opuksesta sainkin tukea omille ajatuksilleni ja aikomuksilleni. Olen kuitenkin ilmeisesti liian kiinni nykyisessä tilanteessani jotta voisin tuosta vain lähteä ja omistautua kokonaan harjoitukselle, olkoonkin että tämä on juuri se mitä haluan. Aion kuitenkin kuunnella sydäntäni ja toimia sen mukaan. Harjoittaa voin nykyisessä tilanteessanikin, mutta olosuhteet vievät niin paljon huomiota muualle sekä aikaa etten voi toteuttaa kutsumustani tavalla jolla haluaisin.

...
Viestit: 1120
Liittynyt: 09 Helmi 2013 12:25
Viesti:

Re: Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja ... » 06 Loka 2013 15:53

Vieras kirjoitti:Olen kuitenkin ilmeisesti liian kiinni nykyisessä tilanteessani jotta voisin tuosta vain lähteä ja omistautua kokonaan harjoitukselle, olkoonkin että tämä on juuri se mitä haluan. Aion kuitenkin kuunnella sydäntäni ja toimia sen mukaan. Harjoittaa voin nykyisessä tilanteessanikin, mutta olosuhteet vievät niin paljon huomiota muualle sekä aikaa etten voi toteuttaa kutsumustani tavalla jolla haluaisin.


Haudi.



Kuulosta hyvältä! Kahden tunnin meditaation vetäminen joka päivä vaatii myös aika paljon omistautumista. Ja siitä on varmaankin hyvä lähteä eteenpäin. Paras vaihtoehto lienee, ainakin Tiib. Buddh. Traditiossa, että guru löytää oppilaansa ja lähteä seuraamaan polkua hänen neuvojen pohjalta.

Vieras

Re: Otsikoton otsikko.

  • Ilmoita tämä viesti
  • Lainaa

ViestiKirjoittaja Vieras » 07 Loka 2013 09:45

olenkin odotellut, koska guruni minut löytää :) Minulla ei näin aamusta ole kauheasti sanottavaa, joten tämän sekavuuden keskeltä laitan tämän aamuisia tapahtumia tähän. Olen siis päättänyt pitää jonkinlaista mietiskelypäiväkirjaa, ja tänään kirjoitin ensimmäisen kerran paperille jotain:

Maanantai 7.10

Istuin mökin lattialla. Keskittyminen oli parin ensimmäisen minuutin ajan hieman hermostunutta. Johtui varmasti puistattavasta tiedosta siitä että poltin eilen muutaman savukkeen.

Alkuun päästyäni suhteellisen nopeasti huomasin kulkevani läpi kehoni, käyden läpi vasemman jalan, oikean jalan, keskivartalon, oikean käden, vasemman käden, selkärangan, ja lopuksi pään. Päähän "jouduttuani" jäin vähäksi aikaa jumiin silmien keskustan yläpuolelle, jota jotkut nimittävät kolmanneksi silmäksi. Tajusin jotain värejä ja niiden muutoksia, liikettä, mutta jokin häiritsi keskittymistäni ja havahduin.

Join hieman teetä ja jatkoin istumista. Jokin sai minut koukistamaan käteni, ja pitelin käsissäni suurta valkoista, hohtavaa valopalloa. Pallo hohkasi lämpöä, myötätuntoa, rakkautta ja sai minut tuntemaan oloni todella hyväksi. Pallo alkoi yhtäkkiä kutistua, ja jatkoi kutistumistaan - tässä vaiheessa taisin katsella ylhäältä itseäni istumassa pallo käsieni välissä. Myötätuntoa hehkuva valo kutistui pienen kiven kokoiseksi käsissäni, jonka jälkeen se leijaili suuni kautta vastan seudulle. Kehoni alkoi hohtamaan tuota samaa myötätuntoista valoa, ja sitä levittäytyi jokapuolelle kaarissa, helminauhojen tapaan.

Huomasin istuneeni koko ajan selkä todella suorassa, en ole varma pidinkö silmiä kiinni vai auki. Minulla oli edessäni pieni puinen buddha -veistos, johon en kuitenkaan tällä kertaa keskittynyt. Olin herännyt noin 30min aikaisemmin, ja syönyt hieman ananansta, valkosipulia, tomaattia ja 2 kananmunaa, sekä juonut hieman teetä. Taisin istua noin puolisen tuntia yhteensä, eli tavallista ehkä hieman lyhyemmän ajan.


Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Dharman pyörä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija