Sain viime yönä nukuttua kunnon yöunet ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tässä on pitänyt kiirettä, olen käynyt Turussa ja Helsingissä sekä aloittanut työkkärin kurssin. Kurssi on pakollinen siinä mielessä että siinä on työnhaku katkolla jos ei osallistu. Siellä käydään läpi erilaisia koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. Minulle se on ollut hyväksi ja eilen hain opiskelemaan metsäalan perusopintoja aikuiskoulutuksena. Miksi juuri metsäalaa? Muutama kuukausi takaperin vietin yöttömän kesäyön Näsijärven rannoilla kävellen ja tarkastellen ympäröivää metsää. Silloin aamuyöstä koin inspiraation hetken ja halusin perehtyä tarkemmin siihen kuinka metsiä hoidetaan ja minkä arvoisia täysikasvuiset puut ovat. Tämä on yksi mahdollinen ammatti jonka voisin opiskella. Tämä koulu olisi siitä hyvä että siinä opiskellaan pääasiasssa omatoimisesti. Senkaltainen opiskelu sopii minulle paremmin kuin luokassa tai luentosalissa istuminen. En kaipaa ympärilleni muuta ryhmää, päinvastoin. Minä uskon että tällä alalla olisi mahdollista tehdä jotain oikeasti hyvää maapallolle ja samalla hankkia kohtuullinen toimeentulo. Jos se ei ole mahdollista, tai hyviä työllistymismahdollisuuksia ei ole, niin silloin minun täytyy löytää joku muu vaihtoehto. Näin se vain nyt on.

Sen jälkeen kun edellinen parisuhteeni päättyi alkukesästä tapasin aika monta naista Tinderin kautta. Enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana yhteensä (mikä ei tarkoita että luku olisi järin suuri…). Hetken aikaa tapailin erästä heistä vakavammin mutta nyt olen taas yksin. Joskus on vain pakko myöntää jos joku juttu ei toimi. Se on ihan normaalia. Tämä tällainen sinkkuilu voi jatkua vuosia ennen kuin joku juttu todella kolahtaa. Tai sitten sellaista ei koskaan tule vastaan ja minun on parempi olla yksin. Tämä vaihtoehto ei ole minulle vieras johtuen siitä että olin niin pitkään munkki. Ero siihen aikaan nähden on se että nyt silmäni ja korvani ovat auki, mutta siltikään minulla ei ole mikään välttämätön tarve löytää ketään.

Kaiken tämän deittailun jälkeen oloni on rauhallinen. Kun palasin kotiin Helsingistä hakemasta loppuja tavaroitani ex-tyttöystävän luota istahdin sohvalle ja katselin kuinka tuuli karisti syksyn ensimmäisiä keltaisia lehtiä koivuista. Huomasin kuinka hengitykseni kulki sisään ja ulos. Toisin sanoen elämä jatkuu. Valvoin kuitenkin sen koko yön miettien syntejä syviä ja aamulla lähdin samoilla silmillä työkkärin kurssille. Sain tuntea arjen painon harteillani sinä keskiviikkoaamuna, mutta samalla minusta tuntui jollakin tavalla vahvemmalta kuin aikaisemmin.

Kun kävin Turussa niin vietimme poikien iltaa metsässä ammuskellen kaljatölkkejä airsoft-aseilla ja puissa kiipeillen. Eli samat leikit kuin 9-vuotiaana. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä kiinnostuin erilaisista aseista ja tarkoitus on että lähdemme koittamaan ammuntaa Vaajakosken ampumaradalle parin viikon päästä. Luostarissa vietettyjen vuosien jälkeen aseen käyttö tuntui minusta vieraalta mutta samaan aikaan jännittävältä. Siinä on minulle uusi maku, se on uusi juttu joka kiinnostaa minua. Viime aikoina olen katsellut Youtubessa erästä aseiden historiaa käsittelevää dokumettisarjaa. Mielestäni on uskomatonta kuinka paljon erilaisia aseita tässä maailmassa on ja kuinka keskeisessä roolissa ne ovat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa! Turun reissun päätteeksi kävimme vielä Aurajoen rannalla silmäilemässä sinne rantautuneita Naton sotalaivoja. Kun palasin kotiin sunnuntaina niin minulla oli hyvin militantti olo, vähän niin kuin silloin pienenä kun kävimme keräilemässä hylsyjä Tikkakosken ampumaradalta.