Aurinko nousi pikku hiljaa tänä aamuna. Katselin sitä. Nyt Pyhäjärven yllä kaartelee äänettömiä lokkeja. Tai minusta TUNTUU kuin katselisin niitä tyhjiössä, avaruudessa jossa ääni ei kulje. Avasin ikkunan kun minulla oli vähän kuuma. Nyt kuulen lokkien ja pienten varpusten äänet. Salaperäisellä tavalla kaikki tässä aamussa tuntuu hyvin keväiseltä. Onhan nyt jo maaliskuun loppu ja teiden varsilla näkyy pajunkissoja.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän luonnonystävä minusta tulee. Luonnon ja eläinten tarkkailu saa mieleni aina rahoittumaan ja unohtamaan maalliset murheet. Sen avulla pääsen hetkeksi vapaaksi itsekeskeisyyden tahmeasta hämähäkinseitistä. Ehkä minusta tulee vanhana sellainen ihminen joka vain hoitaa pientä puutarhaansa maailman myllerrysten keskellä ja käy kalastamassa ilman koukkua.

Katselin yöllä muutaman jakson BBC sarjasta nimeltään The Kingdom of Plants. Se on kyllä yksi parhaista koskaan näkemistäni luonto-ohjelmista. Sitä katsellessa ei voinut välttyä ajattelemasta kuin kallisarvoinen tämä meidän planeettamme onkaan. Maapallo on kuin yksi iso kukkiva kasvi. Se elää ja hengittää… hengittää ja elää. Minä olen vuosien mittaa kuullut todella paljon juttuja luonnonsuojelusta ja maailman lämpenemisestä sun muusta sellaisesta aina siihen pisteeseen asti, että ne alkoivat jossain vaiheessa oksettaa minua. Nyt kuitenkin minusta tuntuu, että haluan kiinnittää yhä enemmän huomiota vihreisiin arvoihin.

Buddhalaisen teorian mukaan kasvit eroavat keskeisellä tavalla eläimistä ja ihmisistä: niillä ei ole mieltä (citta) mikä on se asia joka matkaa jälleensyntymän kautta samsaran pyörässä. Siis jos joku tappaa elävän kasvin niin siitä ei seuraa pahaa karmaa samalla tavalla kuin eläimen tai ihmisen tappamisesta. Mutta missä todellisuudessa kulkee raja olennon ja kasvin välillä? Otetaanpa esimerkiksi vaikka joku pitkälle kehittynyt lihansyöjäkasvi kuten artikkelin kuvassa näkyvä Pitkälehtikihokki; syödessään saaliinsa se käyttäytyy aivan kuin elollinen olento. Toinen esimerkki voisi olla bakteerit; ovatko ne mielen omaavia olentoja vai jonkinlaisia kasveja?

Borderline beings: plant possibilities in early Buddhism
(Journal of the American Oriental Society, The , April-June, 2002 by Ellison Banks Findly)

If plants and seeds–including grasses, creepers, bushes, and trees–are, as one of the objects of the ethic of non-violence, not to be injured, then it would make sense that they would be included among those designated as living, sentient beings. And if they are designated as living, sentient beings, then they should, concomitantly, be a part of the samsaric world and in some way subject to the laws of kamma. The texts of the early Pali canon are, however, as Lambert Schmithausen has carefully shown, relatively silent about the place of plants in the scheme of samsaric life. While later Buddhist texts are clearer about plants being not counted as sentient beings, earlier texts have ”no explicit statement declaring plants or even earth and water to be living, sentient beings,” nor do they seem to have ”an explicit… statement denying them the status of sentient beings.” Thus, ”plants… in Earliest Buddhism [are] a kind of borderline case.” Pro-life prescriptions on plants in the Patimokkha refer, most likely, to prevailing social views rather than to those of the renunciants themselves.”

Tämänkaltaisia kysymyksiä vähätellään buddhalaisissa piireissä. Buddha sanoi etteivät ne ole tärkeitä. Henkisessä harjoituksessa meidän tulisi keskittyä tarkkaavaisuuden kehittämiseen. Tämä on ainoa tie kärsimyksestä vapautumiseen. Ongelma tässä on se ettei maailma olisi koskaan kehittynyt tähän pisteeseen jossa nyt ollaan jos kukaan ei olisi kiinnostunut tutkimaan ympäröiviä asioita. Mutta ehkä kyse on siitä että Buddha puhui nimenomaan henkisestä harjoituksesta eikä tieteellisestä tutkimuksesta. Tämä oli ainoa syy miksi hän opetti:

”Good, good, Anuraadha. As before, so now I proclaim just suffering and the ceasing of suffering.” (SN 22.86)

Tästä johtuen tieteellisen maailmankuvan kehitys on buddhalaisuudessa lapsenkengissä verrattuna länsimaihin. Buddhalaisuus ei koskaan ole ollut kiinnostunut maailmankaikkeuden rakenteesta siinä missä kreikkalaiset olivat, vaan se keskittyi (Buddhan ohjeiden mukaisesti) olennaisten asioiden ratkaisemiseen.